Kuvagalleria
Kuvaamisen tarve
Kameraa olen oppinut käyttämään nuoresta lähtien ja vuosikymmenten aikana on siirrytty paperikuvista dia- ja Polaroid -kuvien kautta digiaikaan. Kuvauskohteenani on usein ihmiset, luonto tai jokin matkalla huomiota herättänyt kohde. Usein katson yksityiskohtia kokonaisuuden lisäksi ja näen niissä oman mielenkiintoisen kohteen. Matkakuvia on kertynyt mm. Roomasta, Nizzasta, Monacosta, Pietarista ja Kyprokselta. Luontokuvat ovat eri puolilta Suomea. Elementit ovat aina kiinnostaneet minua: maa, tuli, ilma ja varsinkin vesi. Näitä kuvauskohteita on tullut matkanvarrella useita, tässä muutama. Kuvia lisään tänne säännöllisesti.
Videoitten kuvaaminen ja editointi on tullut tutuksi lähivuosien aikana. Olen työstänyt useita kymmeniä videoita, joista osa yhden laulun tai puheen mittainen, toiset tunnin mittaisia. Kuvausten järejstämisen suunnittelut ja valmistautumiset, sekä esitysten äänitysten tarkkailu ovat minulla hallussa. Videoitten editointi on välillä pitkäkestoista ja välillä nopeampaa. Ennen julkaisua kuvien siirtymät ja kuvat vaativat luovaa ajattelua sekä kärsivällisyyttä. Lopputulosta katsoessani You Tuben sivuilta voin olla tyytyväinen tai miettiä minkä olisi voinut tehdä toisin. Tervettä itsekriittysyyttä siis. Voit katsoa työstämiäni videoita täältä.
Olen Kuopion kameraseuran jäsen ja minulla on ollut usempia valokuvanäyttelyitä.
Kuvien käyttöoikeus vain kuvaajan luvalla.