Kuka olen
![](https://567ef41dce.clvaw-cdnwnd.com/b74881e0ea1b24258dd2ab08981d9c1c/200000079-e4b05e5ab4/IMG_2028.jpg?ph=567ef41dce)
Elämänohjeeni oivalsin jo nuorena; elämä on kuin polku, jota kuljen ja se vie sinne missä minun pitää sillä hetkellä juuri ollakin. Joskus polku on mutkainen, toisinaan näköalapaikat ovat huikeat. Kivien kiertämiset ja puronylitykset hoituvat eteenpäin katsomalla. On kuitenkin hyvä pysähtyä välillä ja keskustella vastaantulijan tai myötä kulkevan kanssa, se virkistää. Polku on usein mutkikas, mutta suoraa polkua en ole koskaan toivonutkaan.
Luovuus ja asioiden herkkä aistimus tuli minulle perintönä. Oman elämän oivallus ja sen tuomat mahdollisuudet ovat arvokkaat ja käytössä jatkuvasti. Ihmiset, joita olen elämässäni kohdannut, ovat olleet mielenkiintoisia ja arvostettavia omana itsenään. Hyviä ystävyyssuhteita on syntynyt vuosien varrella ja ystävyydet ovat kestäneet.
Kolmen lapsen isänä olen kasvanut itsekin samaa myötä. Kasvatus, velvoitteet, lasten tuoma ilon ja onnen tunteet ovat olleet voimavarana. Eikä se lopu lasten kasvaessa jo omaan elämäänsä. Elämäntilanteeni on muokkautunut vuosien aikana, mutta onneksi lähellä on ihminen, jonka kanssa voi jakaa tämän hetken ja tulevaisuuden asiat.
Millä jaksan päivästä toiseen? Olla olematta tosikko. Huumoria ja elämäntuomaa satiiria on arvostettava ja jaksettava nauraa sekä iloita tilanteissa, joissa ne ovat kantamassa eteenpäin sekä jaetaan siinä tilanteessa muiden kesken. Hyvä on osata nauraa myös itselleen.
Positiivisella luonteella ja toivon ylläpitämisellä olen eteenpäin mennyt. Lukemalla, kirjoittamalla, musiikkia tuottaen ja kuunnellen, luonnossa liikkuen ja hetken aikaa yksin olemalla, kuljen polkuani eteenpäin.